Suun ja hampaiden hoito ei onnistu pelkällä ksylitolilla, vaikka sen merkitystä aina korostetaankin. uusien tutkimustulosten mukaan ksylitoli ei aina edistä hampaiden terveyttä. Siitä voi olla jopa haittaa esimerkiksi kiilteelle. Suun ja hampaiden hoito alkaa aina siitä, että hampaat harjataan kahdesti päivässä. Aamun tulisi alkaa hampaiden harjauksella ja päivän päättyä siihen. Hampaita harjataan noin kahden minuutin ajan alhaalta, ylhäältä ja myös hampaiden takaa. Tämän jälkeen olisi hyvä purskutella suu vielä suuvedellä. Suuvesi vähentää hengityksen pahaa hajua ja poistaa epämiellyttäviä bakteereita. Monet käyttävät hammaslankaa. Hammaslangalla saa ruoantähteet pois hampaiden välistä. Tämä vähentää reilusti plakin ilmestymistä, joten sitä kannattaa suosia ainakin silloin tällöin. Tämän lisäksi on olemassa niin sanottuja kielenpuhdistimia, jos pahan hengityksen kanssa on enemmänkin ongelmia. Pahan hajuinen hengitys nimittäin johtuu bakteereista, jotka eivät kuulu suuhun. Näiden vuoksi tästä ongelmasta kärsivien tulee kiinnittää erityistä huomiota suun ja hampaiden hoitoon. Suomalaisten suuterveys on kuitenkin yleisesti ottaen erittäin hyvällä mallilla. Tämän takaavat säännölliset hampaiden tarkastukset, joissa hoidetaan mahdolliset ongelmat, kuten reiät tai vaikkapa kiilleongelmat.